Lopulta jään yksin

Tänään olen surullinen vaikka ulkona paistaa aurinko ja ilmassa on kevään tuntua. Suren, että aiheutan tuskaa ihmiselle, jota rakastan. Aiheutan tuskaa, koska ajattelen aina ensisijaisesti itseäni. Ja valitsen jäädä yksin.

Miten mielelläni sitoutuisin ihmiseen, rakastaisin kaikella sillä voimalla, jota pidättelen sisälläni. Mutta: Olen kyvytön olemaan muita varten enkä odota muiden olevan minua varten. Siksi kai en esim. ole koskaan ajatellutkaan voivani hankkia lapsia? Minä en usko sellaiseen romanttiseen rakkauteen, en sellaiseen kaiken ylittävään tunteeseen. Minä uskon sellaiseen hiljaiseen, juurevaan rakkauteen, jossa ei tarvitse todistella, vakuutella, kerjätä...

Olen suuri pelkuri, joka ei uskalla tarttua ihmiseen. Olen pohjattoman itsekäs, joka ei suostu käpertymään toisen tähden. Olen sydänjuurista haavoittunut, joka ei luota ihmissuhteisiin.

Silti haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi. Minä vain en osaa, en jaksa, en suostu ihmissuhdepeleihin. Lopulta siis jään yksin - näin valitsen.