Liikuntalupaus

Jatkan samalla aiheella, mutta tällä kertaa yritän kaikin keinoin välttää valittavaa, purnaavaa sävyä, johon niin luontevasti kyynisenä luonteena sujahdan, vaan lähestyn aihetta toisesta näkökulmasta, positiivisesti ja innokkaasti (juu, zärzi siellä jo nauraa valmiiksi!).
Tein tänään liikuntalupauksen.
Syyt ovat ilmeiset: 40 kohta mittarissa, sairastelu, väsymys jne. Miksi en ole jo aikoja sitten tarttunut liikuntahärkää sarvista?
Tästä saa ehkä sen käsityksen, että en liiku ollenkaan, mutta se ei ole aivan totta. Luonnehdin itseäni tuuriliikkujaksi (tuurijuoppohan jo olen); aloitan innokkaasti treenikauden, joka sitten lopahtaa milloin mihinkin, kunnes taas alkaa maistua... Pisin putki on ollut yli vuoden mittainen, ja silloin olinkin varsin solakassa kunnossa.
Mutta miksi sitten tein juuri tänään päätöksen aktivoitua liikkumisessa? Syyt ovat löydettävissä paitsi edellä mainituista, myös turhamaisuuden puolelta. Syyt ovat myös, sanoisinko, ammatilliset. Tänään löimme lukkoon Mallorcan jäsenmatkan ohjelmarungon. Kainalot hikisenä kuuntelin työryhmän suunnitelmia... Ohjelmasta tulee varsin liikuntapainoitteinen. Ja paljon vesijumppaa. Ajatelkaa: suomen menestyvimmän painonhallinnan ja hyvinvoinnin verkkopalvelun tuottaja bikineissä kalpeana ja omalla uimarenkaalla varustettuna, hengästyy jo hotellin hississä. Ei kuulkaa, ei käy laatuun! On totisesti aika ryhdistäytyä! Aikaa on 11 viikkoa. Että kaikki rakentavat kommentit olisivat nyt varsin toivottavia.

Liikuntalukko

Onko minussa jokin sisäänkirjoitettu koodaus, joka välittää sairastu! -viestin joka kerta, kun aivokapasiteettini ylittää tietyn määrän "nyt alan tosissaan kuntoilla" -ajatuksia? Viime viikolla brakasi selkä ja nyt olen kovaa vauhtia kehittämässä kuumeista flunssaa. Seuraavaksi käy niin, että liukastun mäessä matkalla bussipysäkille, ehkä olen pakannut laukkuuni mukaan uimavehkeet... Välttämättä ei tarvitse edes sairastua, psyykkeeni nimittäin pitää huolen siitä, että tekosyistä löytyy ihan omasta takaa. Vaikkapa näin: firman myymät puoli-ilmaiset liikuntasetelit, joita en ole vieläkään saanut aikaiseksi ostaa, loppuvat ja suivaannun niin, että ostan kotimatkalla fazerin sinisen, pari olutta ja piereskelen illan telkkarin ääressä.
Minusta tuntuu, että en ole vieläkään päässyt yli peruskouluaikaisista liikuntatraumoista. Sitä, että olin aina viimeinen hiihtokilpailuissa (onneksi joskus myös Niemen Marko), aina viimeinen, joka valittiin mihinkään joukkueeseen, aina se, joka oli jäykkä, taipumaton ja heikko, aina se, joka valitti hengästymistä, vihasi juoksemista ja säheltämistä, kavahti kaikenlaisten mailojen ja pallojen kanssa huitomista, halveksi kiljuvia, hikisiä, päälle tunkevia ikätovereita, pelkäsi pistelaskuja, sekuntikelloja, matkoja, sijoituksia, palkitsemista, rankaisemista (jouduin yleensä jäähylle kiroilun takia, josta sain edes pikkuisen kyseenalaista ihailua osakseni)...
Vai onko tämäkin vain pelkkä tekosyy? Kamoon, kasva aikuiseksi!

Vanhuus tulee, kääk!

Just, selkä sökönä. Aamuisin tulehduskipulääkkeet, lihasrelaxantit ja panacodit nassuun normaalien masennuslääkkeiden ynnä vitamiinien kera. Ja pönttöhän niistä menee sekaisin, mutta pysyypähän kipu loitolla. Lisäksi lääkkeistä viiltävä vatsakipu, joka ei helpota oksentamalla eikä paskantamalla.

Mielessäni välähtää kuva taannoiselta pilates-kurssilta ja sen ohjaajasta. Nainen oli reilusti yli 60-vuotias ja aivan upea kaikin puolin! Hän kertoi olleensa 40-vuotiaana aivan romuna, pientä kremppaa koko ajan eikä mielialassakaan ollut kehumista. Sittemmin hän alkoi hoitaa itseään kuntoon liikunnalla, oikealla ruokavaliolla ja ties millä - tietysti pilateksella oli myös iso merkitys kunto-remontissa.

Näinkö se menee, että laiskuus ja itsestään piittaamattomuus alkaa kostautua, kun ikää tulee? Tiesinhän minä sen, mutta...

Onhan siinä varjopuolensakin...

Tänään varmistui, että toukokuussa lähden sitten viikoksi työmatkalle Mallorcalle. Mahtavaa, joku saattaa ajatella. Auringossa makailua ja altaalla pulikointia, ruokaa ja juomaa mahan täydeltä. Mutta hyvät ihmiset, tästä reissusta tulee olemaan hupi kaukana.
Ajatelkaa: n. 20 yli-innokasta ja -painoista, suurimmalla todennäköisyydellä keski-ikäistä, vaihdevuosista kärsivää naista ottamassa riemua irti jäsenmatkalla, jossa teemana ovat terveelliset elämäntavat... Paimenna niitä sitten...
Voi herra mun jeesus varjele!

Jeesuksenmoinen piristys

Minua yleensä väsyttää aina enemmän tai vähemmän, ja taitaa se myös olla masentuneisuutta
( sitä suomalaista kansanperinne sairautta). No, niin menin sitten kiinalaiselle akupunktiolääkärille, ja kas, Fang sanoi heti, että sinulla on varmaan kilpirauhasen vajaatoimintaa, pisteli naaman neuloja täyteen ja käski ottaa merileväpillereitä.

Jeesus siunaa sitä energian määrää, mikä sen jälkeen ( siitä on nyt viikko) on lähtenyt virtaamaan. Siivosin työhuoneeni viime viikolla ( siivottu viimeksi mennä vuonna, jos koskaan) ja just äsken vetäsin keittiön kiiltäväksi näin aamu tuimaan. Ja nyt katseeni hamuaa jo uusia kohteita energiavirtojeni purkamiseksi.

Tällaiseltako normaali ihmisestä tuntuu? Tarmokkaalta ja pirteältä? Mihin tämä vielä johtaa? Taidan valloittaa koko maailman!

firman juhlat

En sitte löytäny eilen sitä miljonääriä vieläkään, vaikka olin miljönääriklubilla! Firma teki vuonna 2007 ennätyshyvän tuloksen ja päätti maksaa osan bonuksista ökyjuhlilla. Ja olihan se: ilmasta viinaa, ruokaa ja näyttävät puitteet. Nyt on sitte pikkusen pää kipiä.
Ohjelmaakin oli, jolla varmistettiin että jokainen pääsee nolaamaan ittensä julkisesti ainakin kerran. Mun kohdalle sattui Marco Bjuström -pantomiimi, joka oli kyllä kaukana hauskasta, lähinnä sille naureskeltiin säälistä.
Mutta voi mahoton miten sitä oli mukava hoksata kaikenlaista: kuka vehtaa kenenkin kanssa, kuka on lääpällään kehenkin, kuka pääsee pukille, kuka saa pakit, kuka yrittää yletä reittä pitkin, kuka on kusipää, kuka varsinainen herranterttu, kenestä paljastuu aivan uusia puolia hurjassa humalassa ja niin edelleen... Aivan mahtavaa kerrassaan - parempaa kuin mikään Big Brother! Ihmismielen alhaisimmat tunteet, vahingonilo, sääli, myötähäpeä, kateus ja pahanilkisyys ovat mannaa meille keskinkertaisille keskenkasvuisille ihmisille, ah!
Jostain syystä ihmiset tulevat mulle herkästi uskoutumaan? Kuulin nimittäin sellaisiakin tarinoita, joita en oikeastaan olisi välittänyt tietää. Ne tietysti koskivat myös minua. Että sulattelemistakin jäi.
Onneksi tällaisia juhlia ei satu tavalliselle duunarille kovin monta kertaa elämässä, huh.

Kehari ja lappalais-akka

Eilen istuin pomoni kanssa 2 tuntia kehityskeskustelussa elikkä keharissa. Menin tilaisuuteen sepalus auki ja pää sumeana. Nyt mie jään kiinni siitä että en ole oikiasti saanu mithän aikhan että en hallitte tätä hommaa yhthän olen lihava tyhymä ruma ja kaikin puolin maailman epäsopivin -tyyppiset ajatukset kieppuivat päässäni saaden aikaan äänekkään perhosjenkan vatsassa.
No, kehari oli ja meni. Käytin loppupäivän raportoidessa sovituista toimenpitestä - joita tuskin enää muistin iltapäivällä. Intoonnuin kummiskin miettimään asioita kunnolla vasta siinä vaiheessa ja raportista tulikin sitten varsin pitkä. Lisäilin mukaan asioita, joista ei varsinaisesti ollut mitään puhetta, osa toimenpiteistäkin oli täysin omasta päästä temmattuja.
Pomo kommentoi aamulla: "oikein hyvä raportti eilisestä Kumpula". Ei se varmaan ollu sitä edes lukenu.

Lappalais-akka meni lääkäriin: "Mikä son ko sathella aina pilhun koskee?" Lääkäri mittaili akkaa katseellaan, otti sitten puukon ja sivalsi. "No houkka, ko ei enhän koske! Mitäs herra lääkäri tehit", akka ihmetteli. "Katkasin rouvalta saappaan varret", lääkäri vastasi.

Jep, tulipahan tämäkin tehtyä

Jokaisen itseään kunnioittavan (ja omia mielipiteitään epätoivoisesti julkiseksi haluavan) kansalaisen täytyy julkaista oma blogi! Tunnustan kuitenkin heti kärkeen, että minulle on aivan se ja sama kommentoiko kukaan koskaan mitään tänne...
Jään odottamaan kommentteja ;)